sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Kotona jälleen

Seikkailtuani kolmisen viikkoa Puolassa huomasin, että siellä on melkein paremmat edellytykset kasvissyöjänä olemiselle kuin Suomessa. Vegaanista ja juustolla höystettyä kasvisruokaa tarjoileva Green Way Bar -kasvispikaravintolaketju on levittäytynyt kaikkialle Puolaan. Sieltä sai aivan ihania aterioita, joihin sisältyi soijapihvejä tattarin ja salaatin kera, enchiladaksia (taipuuko se noin?) papukastikkeessa ja seitanpaloilla höystettyä meksikolaista kasviskastiketta. Ja se salaatti ei ollut mitään hikistä kiinankaalia, vaan oikeasti herkullinen lajitelma erilaisia kasviksia ja salaatinlehtiä hyvillä mausteilla! Ja kaikki tämä maksoi 3-5 euroa..

Tiedoksi muuten ulkomaailmaan suuntaville; kannattaa tutkia Happy Cow -nettisivun tiedot kunkin maan/kaupungin kasvisravintoloista, niin ei tarvitse hädissään ja nälissään päätyä joka kerta lähimpään etniseen ravintolaan kyselemään vegaanista ruokaa.

Alla vielä ateria, jonka tein elokuun alussa ennen reissuunlähtöä.

Pariisinporkkanoita, täysjyväfusilleja, keisarin kaalia ja paahdettuja maapähkinöitä.

PARIISILAISET PORKKANAT
(sain reseptin poikaystäväni äidiltä)

porkkanoita
tuoretta persiljaa silputtuna
2 tl suolaa
2 tl sokeria

* Pilko porkkanat ja keitä (tai mieluummin höyrytä) ne.
* Lisää mausteet.

Liian harvoin tulee syötyä porkkanaa sellaisenaan! Siksi tämä on mainio lisuke.

---

APUA! Olen tekemässä pieniä reseptiflaijereita tapahtumaan, jonka nimi on Lapsiperhe ekologisena vaikuttajana. Lappusiin olisi tarkoitus laittaa helppoja mutta hyviä ruokaohjeita, joiden perusteella väsyneet ja kiireiset perheenäiditkin pystyisivät tekemään herkullista ja ravitsevaa kasvisruokaa. Kaiken ei ole pakko olla vegaanista. Kaipaisin nyt hyviä vinkkejä ja linkkejä!

13 kommenttia:

Sampo-Tarmo kirjoitti...

Mä voin keksiä muutamia ohjeita. Mikä sulla on aikataulu tän kanssa?

-samuli-

Anonyymi kirjoitti...

Enchiladoja ehkä? Tai emminä tiedä, iskä sanoo noin. :)

Minna

kettu kirjoitti...

Moi Samuli :D Ja kiitos, tässä alkuviikosta ajattelin saada lappuset tehtyä. Itse tapahtuma on la, mutta on muutakin puuhaa sitä varten.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, entäs perheenisät, ei kai flaiereita ole kohdistettu sukupuolispesifisti :)

Taina kirjoitti...

Mun mielestä yksi helpoimmista ja parhaimmista sun blogin ohjeista on ollut tofupyttipannu :) Sen tekee nopeasti ja melkein kaikilta löytyy kyllä kotoa valmiina perunoita ja sipuleita, vain tofu pitäis erikseen hankkia.

Anna kirjoitti...

Ehdotuksia resepteiksi flaijeriin: Joku perushelppo soijarouhekastike, sitten joku helppo pihviresepti tyyliin purkkihernekeittopihvit, linssikeitto, kiusaus (valmispakasteina peruna ja sipuli). Mun blogissa www.ansassa.vuodatus.net on tuohon viimeiseen ohje.

Kerro miten flaijerin kävi!

Kanerva kirjoitti...

Tomaattimurskaa, pastaa, soijarouhetta, yrttejä! Niistä taikoo kotiäiti melkein mitä vaan keittoja, kastiketta ja pastaa. Laatikoita!

Sampo-Tarmo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sampo-Tarmo kirjoitti...

Punajuuripotti

Edellisestä postauksesta tuli mieleen herkullinen ruoka kauden kasviksista.

1 kg punajuuria
2 dl tummaa soijarouhetta (tai jauhelihaa paistettuna)
2 dl kermaa tai soijakermaa
korppujauhoa
suolaa
mustapippuria
(chiliä)

1. Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi.
2. Poista kypsistä punajuurista kannat sekä kuoret ja raasta ne tilavaan uunivuokaan.
3. Sekoita raasteen joukkoon vedessä liotettu soijarouhe, kerma ja mausteet.
4. Lisää seokseen korppujauhoja niin paljon, että sen rakenne on hyvä (ei liian vetelä).
5. Paista 225 asteessa kannen alla puolisen tuntia.

kettu kirjoitti...

Kiitos kaverit.

Anonyymi; pahoittelen, tarkoitukseni ei ollut sukupuolittaa. Iseillekin on ne reseptit tarkoitettu! ;)

Stazzy kirjoitti...

Mullois sulle prenikka tarjolla blogissani.

perheen äiti kirjoitti...

Päädyin sattumalta blogiisi, kun mietin ensi viikon ruokalistaa tälle perheelle... Saiskos sitten semmosen flyerin reseptit tänne blogiinkin? Vaikka itse emme ole vegaaneja, niin perheen 3 lasta on mankuneet tekemään välillä kasvisruokaa. Ja minä en yksinkertaisesti juurikaan osaa...

joitakin ohjeita olen yrittänyt hakea, mutta ne mitä olen löytänyt, niin ovat olleet kovin työläitä valmistaa. Ja niihin on tarvinnut mitä omituisimpia kasviksia ja vihanneksia, joten tuollaiset perus-helppo-nopeat reseptit olisivat enemmän kuin tervetulleita.

kettu kirjoitti...

Juu kiitos vinkistä, voin oikein hyvin laittaa reseptit tänne. Niihin ei valitettavasti löydy kuvia, mutta ehkä se menee tämän kerran niinkin. (:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...