sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Hedelmäistä risottoa

Olen innostunut käyttämään hedelmiä lämpimissä ruoissa. Aiemmin kokeilin jo banaania kookos-pinaatti-linssimuhennoksessa, ja nyt tein "risottoa", johon laitoin ananasta ja banaania. Tykkään hedelmien tuomasta makeudesta, etenkin curryyn yhtistettynä!

En ole tainnut vielä kirjoittaa riisistä. Käytän lähes aina riisin tilalla kotimaisia viljoja. Välillä käytän venäläistä tattaria. Riisinviljely aiheuttaa huomattavasti metaanipäästöjä. Metaani on yksi merkittävimmästä ilmastonmuutosta aiheuttavista kasvihuonekaasuista. Riisinviljely ja karjatalous ovat sen suurimmat lähteet. Lisäksi riisi tuodaan kaukaa, kaukaa.

Siispä olen päättänyt olla ostamatta riisiä. Olen huomannut, että pidän muiden viljojen koostumuksesta ja mausta paljon enemmän. Lisäksi ne sisältävät enemmän terveellisiä ainesosia. Täysjyväriisi tosin yltää terveellisyydessään ohran tasolle, kun taas vaalea riisi on paljon huonompi valinta. Se sisältää kuitua ja proteiinia paljon vähemmän kuin edellämainitut. Lisäksi riisissä on enemmän kaloreita kuin esim. ohrassa. (Kurkkasin tiedot Finelistä.)

Kotimaisia viljoja, joita voi käyttää riisin tapaan ovat
  • ohrasuurimot
  • speltti
  • kaurahelmet
En ole vielä kokeillut kauraa lisukkeena, mutta jossain vaiheessa täytyy uskaltaa. Kaurasta ja ohrastahan voi tehdä myös puuroa, kunhan keittää pidempään.

Löysin torikirppikseltä ihanan, vanhan lautasen.. :-) Ja se on ihan tavallisen kokoinen, mutta basilikani tekevät hurjan suuria lehtiä, kuten kuvasta huomaa!

SPELTTI-OHRATTO

2 dl ohrasuurimoita
2 dl spelttisuurimoita
1 kasvisliemikuutio
ripaus suolaa

1 purjo
1 tölkki herkkusieniä (tuoreet ois varmasti parempia)
1 banaani
kourallinen salko- tai muita papuja
1 purkki ananasmurskaa
reilusti currya
soijakastiketta
paprikajauhetta
ripaus pippuria
ja minä laitan kaikkiin ruokiin reilusti tuoretta basilikaa, koska sitä on ikkunalaudat väärällään

* Keitä spelttiä ja ohraa runsaassa vedessä kasvisliemikuution kanssa 20-30 min.
* Kuullota paistinpannulla öljyssä mausteiden kanssa muut aineet.
* Kaada speltti-ohrasta vesi pois ja kippaa paistinpannun sisältö kattilaan. Sekoita kaikki keskenään, mausta ja maista.

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Muhennoksia

Vaeltelin taas kerran kaupassa maailmantuskan vallassa; ulkomaalaista, kaukaa tuotua, ihan liian tuhdisti pakattua, kotimaista mutta liian kallista, epäluomua, luomua mutta ulkomaista ja liian kallista.. Mitä sitä ihminen voi enää ostaa?

Sitten löysin kotimaisia varhaiskaaleja, nam! Ostin myös kukkakaalia, joskin pakasteena - ei mikään ekopäätös, mutta tuore oli vaan niin pirun kallista vielä. Loput ainekset ruokaan löytyivätkin kodin kuiva-ainekaapista. Siunattua olkoon kommuunielämä ja yhteistalous, jossa kaappeihin kerääntyy kaikenlaista, jota ruoanlaittoa välttelevät asuintoverit eivät tule ikinä hankinnastaan huolimatta käyttäneeksi. Ei tarvitse aina ostaa kaikkia ateriaan tarvittavia aineksia tai suunnitella aterioita ennen kaupassakäyntiä. Onneksi omaan myös improvisointikyvyn.

Nämä ruokakuvani alkavat kyllä pelottavasti muistuttamaan toisiaan; aina jotain sekavaa mömmöä kasassa, jonka korkeimmalla kohdalla kellottaa basilikanlehti tai herneenverso. No, hyvältä maistui kuitenkin!


LINSSI-VARHAISKAALIMUHENNOS

4 perunaa
2 dl vihreitä linssejä
1 pieni varhaiskaali (onnistuu varmasti aikuisestakin kaalista)
kourallinen kukkakaalia
currya
kasvisliemikuutio
soijakastiketta
1 tl siirappia
3 rkl maustamatonta soijajugurttia

* Pilko perunat ja laita ne kattilaan veden, liemikuution ja curryn kanssa niin, että vesi juuri peittää ne. Keitä melkein valmiiksi.
* Keitä linssit erillisessä kattilassa paketin ohjeen mukaan (minun paketissa oli ohje: 2 dl linssejä, 6 dl vettä, keitä 25-30 min).
* Lisää perunoiden joukkoon pilkottu kaali, mausteet ja kukkakaali.
* Hauduta miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes kaikki tuntuu tarpeeksi pehmeältä.
* Lisää kypsät linssit ja hauduta vielä jonkin aikaa.
* Lopuksi sekoita joukkoon jugurtti. (Kuvassa tätä ei ole vielä lisätty, koska keksin sen vasta myöhemmin. Teki maun täyteläisemmäksi.)

Seuraava ruoka on kaikkea muuta kuin lähiruokaa, mutta siitä tuli silti (vai juuri siksi, hehe) tosi hyvää! Emme olleet kommuunin kuiva-ainekaapin ääressä, joten yritimme selvitä mahdollisimman yksinkertaisten ainesten avulla. Kookosmaito-curry-yhdistelmä ei petä ikinä.


PINAATTI-KOOKOSMUHENNOS

1 pss pakastepinaattia
1 sipuli
3 dl punaisia linssejä
1 tlk kookosmaitoa
1 banaani
reilusti currya
suolaa

lisukkeeksi tai joukkoon sekoitettavaksi riisi-ohra-sekoitusta tai jotain muuta viljaa

* Paista sipulit curryn ja öljyn kanssa paistinpannulla.
* Keitä linssit erillisessä kattilassa valmiiksi.
* Lisää sipuleiden joukkoon pinaatit, kookosmaito, pilkottu banaani ja kypsät linssit.
* Mausta ja hauduta vielä hetki.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Raparperipiirakkaa

Puutarha pursuaa heinän ja voikukan lisäksi raparperia! Istuin pitkän tovin keittiön pöydän ääressä kuorien ja pilkkoen raparperia pakkaseen, ja osasta tein piirakan.


PIIRAKKAPOHJA

3 dl kaurahiutaleita
4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
3 dl kaura-/soijamaitoa
1 dl rypsiöljyä

Raparperitäyte

paljon kuorittua ja pilkottua raparperia
sokeria
ripaus kanelia

* Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää lopuksi maito ja öljy.
* Levitä pellille leivinpaperin päälle ja tee päällys.
* Paista uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Pohjan ohje on alun perin ollut Anja-tätini, mutta muutin sen vegaaniseksi jo vuosia sitten korvaamalla piimän kauramaidolla ja soodan leivinjauheella. Teen piirakat yleensä aina tälle pohjalle, koska tässä ei ole läheskään yhtä paljon rasvaa ja sokeria kuin perus piirakkataikinaohjeissa. Tällä kertaa myös korvasin neljäsosan jauhoista ruisjauhoilla, mikä oli virhe, koska pohjasta tuli vähän liian mureneva. Hyvältä maistuu silti!

Raparperiruokien kanssa kannattaa muistaa nauttia jotain kalsiumpitoista, kuten kalsiumrikastettua kaura- tai soijamaitoa. Raparperin sisältämä oksaalihappo sitoo elimistön soluista kalsiumia, jos sitä ei ole muuten saatavilla. Kalsiumia on eniten luun soluissa, joten oksaalihaposta voi olla haittaa luustolle. (Lähde: Wikipedia)

Aloinkin miettimään, notta mitä hyötyä raparperista onkaan ravitsemuksellisesti? Onko raparperista sittenkin enemmän haittaa kuin hyötyä? Kun ei se makukaan mikään hyvä ole ennen kuin lisää reippaasti sokeria. Voe voe sentään.

torstai 12. kesäkuuta 2008

Säilykehernaria uudessa muodossa

En tiedä onko tässä bloggaamisessa enää mitään järkeä, koska näytän apinoivan koko ajan Kurpitsamoska-blogia. Tämäkin ohje on sieltä. Löysin meinaan helpolta ja herkulliselta kuulostavan hernepihvien ohjeen, joka menee näin:

HERNEKOTLETIT
(ainakin 5 kotlettia)

1 tlk Pirkka-sarjan luomuhernekeittoa ilman lihaa
sinappia
korppujauhoja leivitykseen
rypsiöljyä tai margariinia paistamiseen

* Tee esim. puukolla tai ruuvvimeisselillä reikä hernekeittopurkin pohjaan. Avaa tölkki ja puhalla pohjaan tehdystä reiästä hernekeitto yhtenä kappaleena ulos purkista. (Itse avasin tölkin kummatkin päät ja jotenkin keplottelin töhnän ulos purkista.)
* Leikkaa hernariköntsä 5:ksi yhtä suureksi viipaleeksi.
* Voitele viipaleet makusi mukaisella sinapilla ja kierittele korppujauhoissa.
* Paista kotletit pannulla reilussa rasvassa.


Kuulostaa helpolta mutta minulla ainakin meni näihin ikä, terveys ja kärsivällisyys! Ensinnäkin en saanut purkkiin tehtyä reikää, joten avasin sen kokonaan molemmista päistä. Toiseksi sekä sormeni että sinappituubi olivat aivan sinappi-korppujauho-mössössä, kun yritin leivittää kotletteja. Ensimmäisistä tulikin aivan liian paksuja, joten päätin tehdä loput paljon pienemmiksi. Käytännössä siis halkaisin jokaisen valmiiksi leikatun hernekeittosiivun ja muotoilin niistä käsin pienemmän pihvin. Se oli minusta paljon kätevämpää.

Kaikesta yrittämisestä huolimatta näistä tuli karmean näköisiä, mutta kieltämättä maistuivat taivaallisilta! Tein lisukkeeksi perunamuussia (kuorimattomia perunoita, tummansinistä Keijua, kauramaitoa ja suolaa, nam).

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Parsasalaattia ja lisää pirtelöitä


Meidän puutarhassa kasvaa parsa! Se oli ilahduttava löytö, ja odotinkin innolla parsojen kasvamista hyödynnettävään kokoon. Nyt sain ne napsaistua ja tehtyä niistä salaattia. Puutarhasta löytyy siis paljon kaikkia monivuotisia kasveja, jotka pitää vain osata bongata hoitamattoman heinikon seasta. Annikki-rouvalla oli tässä varmasti hieno ja tuottoisa puutarha joskus, mutta iän myötä sen hoito jäi varmaankin vähemmälle, koska kaikki on aika pahasti heinän peitossa. Olen nyt pelastanut parsan lisäksi yhden kukkapenkin ja perustanut pari uutta.

PARSASALAATTI

vihreitä parsoja (sen verran kuin haluat salaattiisi, mulla oli ehkä 10 kpl)
jäävuorisalaattia
pari tomaattia
kurkkua
2 dl maustamatonta soijajugurttia
soijakastiketta
tuoretta basilikaa
reilusti tuoretta ruohosipulia
pieni loraus balsamicoa tai muuta viinietikkaa
paahdettuja kurpitsansiemeniä

* Aseta parsat lautaselle pienen vesimäärän, 0,5 tl sokeria ja 0,5 tl suolaa sekä kasvimargariininokareiden kanssa. Laita mikroon n. 5 minuutiksi.
* Pilko vihannekset ja kun parsat ovat valmiita, pilko nekin ja sekoita.
* Lisää jugurtti ja mausteet. Sekoita.
* Laita jääkaappiin maustumaan joksikin aikaa.

KANELINEN OMENASMOOTHIE

2 pientä (tai 1 iso) luomuomenaa kuorineen tai epäluomua kuorittuna
2 dl maustamatonta soijajugurttia
1 dl kauramaitoa
1 tl kanelia
1 dl jäisiä mustikoita
(pellavarouhetta, vehnäleseitä)

* Pilko omenat ja kaada kaikki tehosekoittimeen.
* Nauti kylmänä puutarhapöydän ääressä.

Teen aina tuopillisen näitä smoothie-juttujani, ja sillä kyllä vatsa täyttyy! Tää on omenasmoothie, mut koska haluan aina jotain jäistä mukaan eli marjoja, niin kaikista näistä tulee aina vaaleanpunasävyisiä. Taustalla kasvimaatamme ja jokea.

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Soijasuikalekastiketta, nokkosmuhennosta ja gazpachoa

Katsoimme poikaystäväni kanssa Pedro Almodóvarin Mujeres al borde de un ataque de nervios -elokuvan, jossa on merkittävässä roolissa perinteinen espanjalainen gazpacho [gaspatso]. Se on Andalusiasta kotoisin oleva kylmä keitto (lähde: Wikipedia). Raholan syötävien sanojen mukaan gazpacho on "nestemäistä salaattia", eli salaattivihanneksista leivänmuruilla saostettuun viini- tai etikka-öljykastikkeeseen tehty jääkylmä keitto. Minulle tämä oli aivan uusi asia, joten halusin heti ottaa selvää mitä se on ja miten sitä tehdään.

Päätimme siis tehdä gazpachoa alkuruoaksi hienolle viikonloppupäivällisellemme, johon kuului myös saksalaista Kendermanns-luomuvalkoviiniä, nokkosmuhennosta ja soya limonello -kastiketta luomuspagetin kera. Soya limonellon ohjeen löysin Kurpitsamoska-ruokablogista.



GAZPACHO

6 tuoretta tomaattia
1 punasipuli
1 kurkku
1 paprika
2 valkosipulin kynttä
2 rkl öljyä
1,5 rkl punaviinietikkaa
kuivaa vaaleaa leipää
vettä
pippuria
1 tl suolaa
2 tl sokeria

* Kuori ja pilko vihannekset.
* Soseuta teho-/sauvasekoittimella.
* Mausta ja lisää vettä sen mukaan, haluatko juotavaa vai syötävää keittoa.
* Laita jääkaappiin maustumaan pariksi tunniksi. Tosin maistuu hyvältä heti!

Joidenkin ohjeiden mukaan sekaan voisi laittaa myös jääpaloja. Maistuu todella raikkaalta ja hyvältä. Laitoimme punasipulin sijaan tavallista sipulia, joten tuli aika voimakkaan makuista. Ei vaan raaskinut ostaa sipulia, kun on kellari täynnä asuintoverin isän viljelemiä sipuleita.




SOYA LIMONELLO

2,5 dl soijapaloja tai soijasuikaleita (mitattu kuivina)
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
reilusti currya

öljyä paistamiseen
1 sipuli pilkottuna
ripaus cayennepippuria
2 dl kaurakermaa
½ rkl currya
2-3 murskattua valkosipulinkynttä
1-2 tl raastettua inkivääriä
2-3 rkl sitruunan mehua
2 rkl hunajaa
2 dl maustamatonta soijajogurttia
suolaa

* Keitä puolisen litraa vettä kiehuvaksi ja liota joukkoon kasvisliemikuutio ja reilusti currya.
* Kaappaa kattila pois liedeltä ja lisää soijapalat.
* Turvotuta paloja kannen alla joitakin minuutteja ja valuta lopuksi vesi pois.
* Hienonna sipuli ja kuumenna öljy pannulla. Lisää pannulle soijapalat, sipuli, sekä cayannepippuri ja kuullota tovi.
* Lisää kerma ja anna kastikkeen hautua siinä jonkin aikaa.
* Laita tässä vaiheessa pastavesi tulelle ja myöhemmin pastat kiehuvaan veteen.
* Kun soijat ovat kypsyneet hetken aikaa kermassa, lisää joukkoon curry, valkosipuli, inkivääri, hunaja ja sitruunan mehu.
* Lorauta sirunamehua vain muutama tippa kerrallaan samalla sekoittaen, jotta kermakastike ei juoksetu.
* Anna kastikkeen muhia miedolla lämmöllä kunnes pasta on kypsää. Lisää kastikkeeseen lopuksi jogurtti ja suolaa maun mukaan.

Tähän ei mielestäni tarvinnut yhtään niin paljon suolaa kuin mitä olen tottunut käyttämään, ja olen siitä oikein iloinen!

NOKKOSHÖYSTÖ
(Härkäpapua sarvista -kirjasta)

1,5 l nokkosen lehtiä löyhästi mitattuna
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
öljyä paistamiseen
0,25 tl mustapippuria tai siankärsämön lehtiä (laitoin molempia)
1,5 dl vettä
vajaa 1 rkl siirappia

* Pilko sipulit ja leikkele nokkoset muovikannussa silpuksi.
* Paista sipulia ja valkosipulia öljyssä, lisää pippuri.
* Lisää pilkottu nokkonen, paista muutama minuutti.
* Lisää vesi ja paista vielä reilut 5 min.
* Mausta vähän ennen valmistumista siirapilla.

Nokkosmuhennos maistuu samantapaiselta kuin pinaatista valmistettu, mutta se on paljon terveellisempää. Pinaatissa oleva oksaalihappo estää sen sisältämän raudan ja hivenaineiden imeytymisen. Nokkosestä ne imeytyvät elimistöön paljon paremmin. Härkäpapua sarvista -kirjassa on hyviä nokkosenkäyttövinkkejä, joista voin tehdä tänne tiivistelmän, jos on kysyntää. :-)

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Punajuurisosekeitto

Tein pitkästä aikaa kasvissosekeittoa. Siitä tuli ihan hyvää. Kasvissosekeittoa tehdessä kannattaa kyllä muistaa kaataa osa liemestä pois ennen soseuttamista, koska tästä tuli ihan liian vetistä. Siitä tuli hyvää vasta sitten, kun kävin hakemassa kasvimaalta vähän (tai siis paljon) ruohosipulia ja lisäsin sen plus lisää suolaa.


KASVISSOSEKEITTO

2 dl punaisia linssejä (proteiinit pitää muistaa myös kasviskeittoon!)
3 perunaa
5 porkkanaa
2 punajuurta (tulee kiva pinkki väri)
1 sipuli
3 dl maustamatonta soijajugurttia
suolaa
mausteita (esim. paprika, chili, curry, yrtit)
(pinnalle tuoretta ruohosipulia)

* Pilko vihannekset ja huuhtele linssit.
* Keitä kunnes kaikki on sopivan pehmeää.
* Kaada osa keittovedestä pois.
* Soseuta ja mausta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...