torstai 6. tammikuuta 2011

Rasvaista salaattia nam nam

Olen tällä viikolla puuhastellut ahkerasti lihan, kalan, kananmunien ja maidon parissa. Olen työkokeilussa Teatteriravintolassa ja nautin olostani enemmän kuin varmaan koskaan viiden vuoden yliopistossa opiskeluni aikana. Saa nähdä, tuleeko minusta vielä kokkikoululainen jonain (ensi?) syksynä. Edes eläinkunnan tuotteiden käsittely ei himmennä onneani, vaikka moni vegaani ei moista suostuisi tekemään. Koen itseni kuitenkin etuoikeutetuksi, kun saan olla töissä Joensuun ykkösravintolassa ilman minkäänlaista aiempaa työkokemusta tai alan koulutusta

Á la carte -ravintolassa työskentelystäni huolimatta tein tänään lounaaksi yksinkertaista mutta ihanan rasvaista salaattia. Oliiviöljy ja rypsiöljy (kylmäpuristettuna!) ovat mitä parhaimpia rasvoja, jotka sisältävät elimistölle tärkeitä omega-rasvahappoja. Myös porkkana kannattaa nauttia rasvan kera, jotta sen sisältämä beetakaroteeni (rasvaliukoisen A-vitamiinin esiaste) pääsee imeytymään elimistöön. Avokadossa ja pähkinöissä on myös hyviä rasvoja. En tiedä, kannattaako näitä kaikkia nauttia samalla aterialla ainakaan jatkuvasti, mutta pirun hyvää oli!


HYVIEN RASVAHAPPOJEN SALAATTI

kiinankaalia
1 avokado pilkottuna
porkkanaa pilkottuna tai raasteena
oliiveja
pähkinöitä tai siemeniä
1 rkl neitsytoliiviöljyä
1 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
ruususuolaa
ripaus pippuria

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...