torstai 10. helmikuuta 2011

Suklaakakkua

Yleensä jos haluan tehdä jotain makeaa superherkkua, klikkaan Dinan maailmaan. Viime kesänä tein sieltä Snickers-kakun, ja tänään tein suklaamoussekakun. Aijjai, liikaa tuli taas syötyä, ja se ehkä kertookin, kuinka hyvää kakku oli. Alla oleva ohje on kopioitu suoraan tuolta Tiinan blogista, sillä tein kakun juurikin ohjeen mukaisesti, paitsi että paistoin pohjan leivinpaperin päällä uunipellillä. Seuraavalla kerralla ajattelin myös kokeilla täytteeseen aprikoosihillon sijaan esim. tuoretta päärynä- tai omenaraastetta, joka toisi kakkuun enemmän raikkautta.


TÄYTELÄINEN SUKLAAKAKKU

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl hedelmäsosetta (minä käytin aprikoosihilloa)
1 dl rypsiöljyä
2 dl soijamaitoa

Vuokaan:
sinistä Keijua
korppujauhoja

Kostutus:
2-3 rkl soijamaitoa

Täyte ja kuorrutus:
1-2 dl hedelmäsosetta (aprikoosihilloa)
1 prk GoGreen vispiä
100 g tummaa suklaata

Koristeeksi:
Rouhittua tummaa suklaata

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää hedelmäsose, öljy ja soijamaito samalla hyvin sekoittaen. Kaada vuokaan ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin (laita esim. yöksi jääkaappiin). Leikkaa jäähtynyt pohja kahteen (tai kolmeen) osaan ja kostuta soijamaidolla. Sulata suklaa. Suklaan jäähtyessä vaahdota vispikerma. Lisää kerman joukkoon sula suklaa ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Levitä pohjalevylle hedelmäsosetta ja hieman suklaista vispikermaa. Nosta kansi pohjalevyn päälle ja koristele lopulla kermalla ja suklaarouheella. Anna vetäytyä viileässä ainakin muutama tunti ennen tarjoilua.

3 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Kuolasin näppikselle. Näyttää siis ihanalta. :)

annika kirjoitti...

Oli tosi ihanaa kakkua, ja uskomattoman suussasulavaa erityisesti oltuaan yön yli jääkaapissa (ne vikat palat.. :)).

Tiina kirjoitti...

Kiva kuulla, että onnistui. Ne vikat palat on tosiaan ne parhaat :D

Päärynä/omena kuulostaa täytteenä hyvältä. Taisin joskus kokeilla vadelmaa, ja sekin toimi ihan kivasti. Eikä tuo aprikoosihillo ole taikinassakaan varmaan ihan parasta (monet paistonkestävät kun ei kestä paistamista. Kokemusta on). Perinteinen ja tylsä ratkaisu olisi tietysti muussattu banaani. Täytyypä joku kerta taas ottaa tämä "ikivanha" resepti muokkauksen alaiseksi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...