torstai 20. lokakuuta 2011

Munakoiso & lasagne

Tuppaan aina välillä kehuskelemaan, kuinka hyvää lasagnea teenkään. Mutta oikeasti, se on sellainen ruoka, jossa koen ehkä parhaiten onnistuvani. Nyt kokeilin korvata vehnähöttölasagnelevyt paistetuilla munakoisosiivuilla, ja voi herrajjumala kuinka hyvää tulikaan! Jatkossa lasagne tulee olemaan hyvin usein tätä. Kokeilin muuten kesällä raakalasagneakin, mutta se ei ollut mikään suuri menestys.

Yritin ottaa kuvan, jossa vanha ja pinttynyt uunivuoka ei juuri näkyisi, joten en tiedä, onko tämä kuva kauhean informatiivinen. Pitäisi ostaa sellainen terässieni, jolla uunipinttymät saisi irti. No, joka tapauksessa. Yllätyin, kuinka juustoisen näköisen valkokastikkeen sain aikaan, pidän siitä!

MUNAKOISOLASAGNE

1-2 munakoisoa ohuiksi, leveiksi siivuiksi leikattuna
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa itkettämiseen

Laita munakoisoviipaleet kerroksittain vuokaan siten, että jokaisen kerroksen välissä on suolaa. Kun olet tehnyt punaisen ja valkoisen kastikkeen, pyyhi paperilla munakoisojen päälle nousseet vesipisarat ja paista viipaleet oliiviöljyssä.

Tomaattikastike

1 sipuli
1 tuubi tai 3 prk tomaattipyrettä
1,5 dl soijarouhetta
1 tl jauhettua korianteria
1 tl jeeraa
ainakin 3 valkosipulin kynttä
loraus soijakastiketta (ainakin 3 rkl)
1-2 rkl (balsami)viinietikkaa
1 rkl siirappia tai sokeria
2-3 dl vettä

Pilko ja kuullota sipuli. Lisää loput ainekset, vettä vain sen verran, että kastike ei ole aivan tönkköä. Kastikkeiden ei tarvitse olla yhtä ohuita kuin peruslasagnessa, koska munakoisot eivät ime nestettä, toisin kuin tavalliset lasagnelevyt.

Béchamel-kastike

40 g maidotonta margariinia
0,5 dl vehnäjauhoja (täysjyvävehnäjauhot testattu, hyvin toimi)
5 dl maustamatonta soijamaitoa
suolaa

Sulata margariini kattilassa. Lisää jauhot rasvan joukkoon ja pyöräytä, mutta älä ruskista. Lisää joukkoon kuuma maito ja keitä noin 15 min tai kunnes soossi on sopivan paksuista. Mausta suolalla makusi mukaan.

Lado kastikkeita ja munakoisosiivuja kerroksittain siten, että valkokastiketta tulee yksi kerros päällimmäiseksi. Oma vuokani oli niin iso, että yhdestä isosta munakoisosta riitti kahteen kerrokseen, samoin kastikkeita riitti kaksi kerrosta. Pieneen vuokaan tästä määrästä tulee useampi kerros.

Paista uunissa 175 asteessa, kunnes näyttää hyvältä. Kaiketi 15-20 minuuttia.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Suppikset pikana

Tämä nopea hiukopala on Joensuun-kämppikseni käsialaa. Hän rakastaa kerätä sieniä, mutta ei omien sanojensa mukaan tee "ikinä" ruokaa. Hänen tekemäsä vegaaninen lasagne on kuitenkin se, joka oli "parasta lasagnea ikinä", ja suppilovahveronuudelit erityisen hyviä nekin! En ehkä osaa tehdä yhtä autenttisia suppisnuudeleita, mutta tuli kyllä hyvää tästäkin!

Kun on kyse suppilovahveroista, en halua laittaa liikaa mausteita, koska sienien oma maku on juuri se, mitä tällaisilta ruoilta haluaa. Tämähän on todella yksinkertainen ruoka, mutta niin on suppilovahverokeittokin, ja se on silti uskomattoman hyvää. Kokeile!


SUPPILOVAHVERONUUDELIT

haluamasi määrä nuudeleita (meillä kolme pientä nippua kiinalaisia maissinuudeleita)
1-2 dl kuivattuja suppilovahveroita
1 sipuli
suolaa
pippuria myllystä
öljyä paistamiseen

Laita suppikset pieneen kulhoon ja lisää vettä hieman. Vettä voi lisätä, jos näyttää, ettei se riitä pehmentämään kaikkia sieniä, mutta liika vesi on huonompi juttu. Jos laitat liikaa vettä, niin älä kaada sitä pois, koska siihen liukenee paljon makua.

Kiehauta vesi vedenkeittimellä tai kattilassa ja lisää nuudelit. Keitä minuutti-pari tai anna hautua kuumassa vedessä, kunnes nuudelit ovat kypsiä. Paista sillä aikaa sipulia öljyssä. Lisää sienet ja paistele hetki tai kunnes sienien liotusvesi on haihtunut. Lisää valutetut nuudelit ja paista koko hommaa jonkin aikaa. Mausta, tarkista maku ja nauti.


maanantai 10. lokakuuta 2011

Ruokaa & juomaa maltaasta

Haahuillessani kaupan jauho-osastolla osui silmiini kaljamallaspussi, ja muistin viime syksynä kasviskokkikurssilla leivotut ihanat mallassämpylät. Jotenkin sitten innostuin, ja päätin kokeilla myös kotikaljan tekemistä. Tuli hyvää kaljaa ja hyvää leipää! Seuraavaksi voisi kokeilla leipoa jotain piimälimppua tuon soijajugurtin avulla..

Halusin kokeilla tällaisten perinteisten juttujen valmistamista, vaikka yleensä pikkuisen karsastan hiivan ja vehnän käyttöä. Luulen kuitenkin, että psylliumia käyttämällä leivän voisi leipoa kokonaan rukiiseen.


MALLASLEIPÄ
2 vuokaleipää

3 dl kaljamaltaita
3 dl vettä
(tai kotikaljan teosta jäänyttä mallasmäskiä 5-6 dl)
2,5 dl vedellä hieman laimennettua maustamatonta soijajugurttia (korvaa alkuperäisen ohjeen piimän)
1 rkl suolaa
25 g hiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
1 dl siirappia
5 dl ruisjauhoja
2 dl talkkunajauhoja
6-8 dl täysjyvävehnäjauhoja (esim. Myllyn paras luomu on aika hyvä sitkon kannalta)
1 dl auringonkukansiemeniä
50 g maidotonta margariinia sulatettuna

Kiehauta kaljamaltaat vedessä. Sekoita joukkoon hiukan lämmitetty piimä. Seoksen tulee olla kädenlämpöistä. Lisää suola, hiiva, siirappi, talkkuna- ja ruisjauhot ja auringonkukansiemenet. Alusta taikina vehnäjauhoilla melko napakaksi. Lisää lopuksi pehmeä rasva. Anna taikinan kohota 30-60 minuuttia.

Leivo taikinasta kaksi leipää ja laita ne leipävuokiin tai pellille leivinpaperin päälle. Anna leipien kohota. Pistele kohonneet leivät haarukalla. Paista 200 asteessa 40-50 minuuttia.


KOTIKALJA
kaksi kannullista
2,5 l vettä
1,5 dl kaljamaltaita
2 dl sokeria (jos et tykkää kovin makeasta kaljasta, laita vähemmän sokeria)
1/8 tl kuivahiivaa

Kiehauta vesi ja kaada se maltaiden ja sokerin päälle (esim. kattilaan). Anna maustua ja jäähtyä hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi. Lisää hiiva. Laita kansi päälle ja anna olla huoneenlämmössä 12-24 tuntia. Siivilöi kalja ja siirrä se jääkaappiin joko kattilassa tai pullotettuna/kannuihin kaadettuna. Kalja on valmista seuraavana päivänä.

--
Muista tykätä meidän suklaakakusta!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Eläinystävän kala-ateria

Nyt on meneillään Eläinten viikko, jonka kunniaksi Animalia julkisti Vapauta valinnoillasi -sivuston sekä pyysi ruokabloggaajia julkaisemaan eläinystävällisiä reseptejä. Tässä taloudessa ollaan eläinystävällisiä joka päivä, samoin blogissa joka postauksessa, mutta alempaa löytyy nyt oikein lihaisa - tai pikemminkin kalaisa - vegeresepti Eläinten viikon kunniaksi.

Vapauta valinnoillasi -sivustosta voisi sanoa vielä sen verran, että sinne on paraikaa muodostumassa Happy Cow -tyyppinen ravintola-arvosteluosio, joka palvelee suomenkielisyytensä vuoksi suomalaisia ehkä hieman paremmin kuin englanninkielinen Happy Cow. Odotan ravintolaosion kehittymistä ja täydentymistä innolla, sillä kasvisravintoloita lukuun ottamatta olen aika pihalla siitä, mistä tavallisista ravintoloista saa laadukasta kasvisruokaa. Jonkinlainen viive sivustossa vaikuttaa edelleen olevan, koska arvostelun ilmestyminen sivulle kestää todella pitkään, mutta toivottavasti asia korjaantuu.


UUNIKALA

1 pkt maustamatonta tofua tai savutofua
2 nori-merileväarkkia

Täyte:
2 pientä sipulia
4-5 valkosipulin kynttä
n. 10 vihreää oliivia
2 rkl kuivattua tilliä
timjamia
pippuria
oliiviöljyä
loraus sitruunamehua
(mantelirouhetta)

Halkaise tofu siten, että saat neljä ohutta leveää levyä. Jos käytät maustamatonta tofua, laita se marinoitumaan soijakastike-savuaromiliemeen. Pilko sipuli, oliivit ja valkosipuli. Sekoita ne keskenään, lisää mausteet ja öljy (ja mantelirouhe).

Laita yksi tofupalkki norilevyn päälle, laita tofun päälle pari ruokalusikallista täytettä, nosta toinen tofupalkki täytteen päälle ja pyöritä merilevä koko homman ympärille. Tee sama toiselle tofusatsille.

Pane tofut kevyesti öljyttyyn vuokaan ja ripottele vielä hieman täytettä koristeeksi tofujen päälle. Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia.

Lisukkeeksi voi tarjoilla esimerkiksi lohkoperunoita ja coleslaw'ta.

Jälkiruokakahvin kanssa kannattaa ehdottomasti nauttia Yrttipurkin mehevää kanelisuklaakakkua, jota myös kannattaa käydä peukuttamassa eli Facebook-tykkäämässä Pauligin sivuilla, jotta pääsisimme kymmenen parhaan joukkoon. Kymmenestä eniten ääniä saaneesta Pauligin raati valitsee voittajan. Kiitos kaikille äänensä antaneille!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Puolukka & chia


Tämä on nyt selkesti sitä smuuroa, eli smoothien ja puuron sekoitusta. Chia-hyytelöstä tulee hassusti puuromaisen limainen koostumus, joka on täysin mauton ja siksi niin ihanan helppo omega3- ja kuitulisä aamupalaan.

Yleensä pyrin tekemään nämä chia-asiat aamulla ensimmäiseksi, jotta chiat ehtivät muodostaa hyytelöä vielä sen aikaa, kun keittelen teetä ja pukeudun. Illalla harvemmin muistan laittaa niitä likoamaan, vaikka se olisi varmaankin paras vaihtoehto.

Kävin torilta ostamassa viisi kiloa puolukoita ja hitusen tyrnejä, joten aika kirpsakoita aamupaloja luvassa jonkin aikaa.

PUOLUKKA-CHIA-SMUURO (yhdelle)

2 rkl chiasiemeniä
kourallinen puolukoita
3 rkl maustamatonta luomu soijajugurttia
1 dl soijamaitoa
loraus vettä
(+ vapaavalintaisia superfoodeja)

Anna chiasiementen liota vedessä yön yli tai aamulla jonkin aikaa. Lisää muut ainekset ja surisuta sileäksi. Makunautinnon kruunaa päälle ripoteltu talkkuna, jos siitä sattuu pitämään.

Ps. Muista käydä klikkaamassa Tykkää-nappulaa meidän vegaanisen kanelisuklaakakun kohdalla Pauligin makuparikisassa!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Mehevä kanelisuklaakakku

Pauligin Makupari-kilpailu käynnistyi perjantaina. Me loihdimme kilpailuun gluteenittoman suklaakakun, ja tästä linkistä voi käydä antamassa äänensä vegaaniselle leivonnalle ja herkullisen mehevälle suklaisuudelle!


MEHEVÄ KANELISUKLAAKAKKU

Pohja:

1 tl psylliumjauhetta
2,5 dl vettä
2 rkl jauhettua kanelia
1 tl omenaviinietikkaa
1,5 tl ruokasoodaa
0,25 tl suolaa
2 dl tummaa siirappia
3 rkl makeuttamatonta luomu kaakaojauhetta
2 dl perunajauhoja
2 dl mantelijauhetta
100 g reilun kaupan tummaa luomusuklaata

Yhdistä psyllium ja vesi. Anna seoksen turvota n. 10 minuuttia. Lisää kaikki loput aineet ja vatkaa ne sekaisin. Mitä kauemmin vatkaat, sitä kuohkeampi kakusta tulee. Pilko suklaa veitsellä paloiksi ja sekoita taikinan joukkoon.

Paista kakku n. 20 cm halkaisijaltaan leveässä kakkuvuoassa 175 asteessa n. 45 minuuttia.

Suklaaganache:


0,5 dl (soija)maitoa tai -kermaa
100-200 g reilun kaupan tummaa luomu suklaata

Kuumenna neste kattilassa ja lisää paloiteltu suklaa. Sekoita tasaiseksi massaksi ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Anna jähmettyä kylmässä.

Koristele kakku mantelilastuilla, mantelijauheella ja kanelilla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...