keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Vispipuuro

Vuoden viimeinen aamupala oli puolukkavispipuuro, ja vuoden ensimmäinen aamupala oli mustikka-karpalovispipuuro. Taisin vähän tykästyä tuohon lapsuuden herkkuun. Sitä ei ole tullut itse tehtyä juuri koskaan, koska manna on vehnää, mutta silloin tällöin nautittuna herkkuaamupalana se on oikein mukava, erityisesti vaniljasoijamaidon kanssa!

Kuvassa näkyvissä myös pieni uudenvuodenjälkeinen kaaos entisessä kotikommuunissa.. josta muuten tulee taas keväällä koti, ainakin pariksi kuukaudeksi.

VISPIPUURO

1 l vettä
4 dl puolukoita tai muita marjoja
1-1,5 dl intiaanisokeria
1,5 dl täysjyvämannasuurimoita
ripaus suolaa

Kiehauta vesi ja keitä marjoja kymmenisen minuuttia. Lisää mannaryynit, sokeri ja suola. Keitä vielä 10-20 minuuttia tai mannasuurimopaketin ohjeen mukaan. Jäähdytä puuro ja vispaa se, kun se on täysin jäähtynyt. Nauti vaniljasoijamaidon kanssa.

Jos et halua kuumentaa marjoja, voit lisätä ne myös puuron keittämisen jälkeen. Soseuta marjat ja lisää ne puuroon ennen vispaamista. Maku on ehkä hieman kirpsakampi, mutta marjojen vitamiinit säilyvät.

6 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Jos vispipuurosta haluaa vähempivehnäisen löytyy kaupoista myös kauramannaa, josta noin puolet on siis kauraa. Ihan hyvää vispipuuroa siitäkin tulee :)

annika kirjoitti...

Aijaa, kiitti vinkistä! En ole itselleni ostanut mannaryynejä ollenkaan, mutta noissa kyläpaikoissa sattui olemaan. Ehkä voisin kauramannaa ostaakin kaappiin, tai sitten spelttimannaa, sitäkin taitaa olla.

Tuazophia kirjoitti...

Minun suuhuni kauramanna maistuu kaurapuurolta (ei kyllä varmaan erotu esim. puolukkapuurosta) ja kun en kaurapuurosta tykkää, olen käyttänyt spelttimannasuurimoita, joissa en ole huomannut mitään outoja makueroja. :)

annika kirjoitti...

Pähkäilin eilen kaupassa noiden mannapakettien äärellä, ja päädyinkin sitten spelttimannaan. Se oli aika tyyristä, mutta toisaalta eipä sitä mannapuuroa varmaan ihan kauhean usein tule keiteltyä, niin ei tuo hinta sitten haittaa.

Kaurapuuromainen manna ei kyllä kuulosta kauhean kivalta, vaikka idea onkin hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Pohjoisemmassa oli meillä lapsuudessani tapana tehdä vispipuurot välillä ruissihtijauhoihin. Maku mielestäni paranee, kun tykkään muutenkin vispipuurosta enemmän happamana kuin makeana. Kannattaa kokeilla! :)

Heini kirjoitti...

Nam, en ole ennen kuullutkaan spelttimannasta, pitää joskus kokeilla! Itse olen tehnyt syksyisin paljon vispipuuroa punaviinimarjoista, kun en niitä aina joka vuosi olisi tyrkyllä paljon enkä ihan hirveästi tykkää punaviinimarjoja sellaisenaan syödä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...